tiistai 24. maaliskuuta 2009
Blogitauko
Tietokoneeni yskii aika pahasti ja siihen täytyy asentaa uusi käyttöjärjestelmä ennenkuin sitä voi taas käyttää. On siis pakko pitää blogitaukoa. Toivottavasti ei kovin pitkään. Palaillaan.
tiistai 17. maaliskuuta 2009
Kuulumisia

Lauantaina alkoi vihdoinkin pitkään haaveilevamani vessan maalaus. Homma tosin jäi kesken, sillä sairastuimme koko porukka ,kaikki viisi, vatsatautiin. Nyt on sitten pyykätty lähes kymmenen koneellista taudin jälkeistä pyykkiä. Muuta ei oikein ole jaksettukaan. On vaan mietitty mitähän sitä oikein pystyisi syömään. Onneksi pikku-Pietari alkaa olla taas kunnossa.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Uudet leimasimet ja kipsijuttuja



Uusin innostuksen aiheeni on nyt askartelut. Mukava huomata, että aina löytyy uusia asioita mistä voi innostua. Käytännön toteutuksiin ei vielä ole ollut juurikaan aikaa. Eilen illalla kokeilin vähän kipsitöitä ja uusia leimasimia. Kivaa oli. Suosittelen käsillätekemisen iloa muillekin.
ps. herneet homehtuivat ennenkuin ehtivät edes itää. Mitäköhän tein väärin? Jos jollain teistä on kokemusta niin laittakaan vinkkejä miten olette onnistuneet. Onneksi kuitenkin kirsikkapuun oksissa on jo ihanan pulleat, vihreät silmut.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Kevätkylvöjä
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Uusi kaappi

Pitkien etsintöjen jälkeen löysimme uuden kaapin eteiseen. Kaupoista ei löytynyt sopivaa, mutta onneksi huutonet ei pettänyt tälläkään kertaa. Sieltä olemme tehneet monia hyviä löytöjä. Tiukan huutokilpailun tuloksena kaappi on nyt meidän.
Ps. olen myös alkanut kartuttaa Berliinin matkakassaa laittamalla turhaa ja ylimääräistä tavaraa myyntiin huutonettiin. Se on kotiäidille sopiva bisnes.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



