torstai 26. helmikuuta 2009

Kevätihminen




Onpa ollut ihana saada kukkia. Viime viikolla sain kevään keltaisen tulppaanikimpun. Kiitos Mari. Tällä hetkellä pöydällä on sunnuntain vieraiden tuoma ihana orkidea. Kiitos siitäkin.



Olen muuten ollut niin onnessaan, kun tulee kevät. Enää en polttele kynttilöitä vaan iloitsen talitinttien viserryksestä ja pitenevistä päivistä. Alan jo malttamattomana odottaa kevään kukkasipuleiden esiin tuloa. Olen myös suunnitellut millaisia pihakukkia tänä vuonna hankkisin...

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Keräilyharrastuksia



Minun silmääni hivelevät jo aiemmin esittelemäni vanhat kakkuvuuat. Pietarin iskä taas kerää Laitilan limonadipulloja. Tässä näyte muutamasta pullosta.

ps. Ne kaksi hyvää yötä, joista kerroin edellisessä blogipäivityksessä, jäivät toistaiseksi historiaan. Nyt on taas herätty sitten ihan liian monta kertaa yössä...

perjantai 20. helmikuuta 2009

Valokuvakirjoja ja uniuutisia





Radiossa joku koti-isä kertoi kuinka on pakko aina välillä käydä työpalaverissa ja kirjoittaa työjuttuja, jottei iske aivokuolema. En kyllä pysty samaistumaan häneen ollenkaan. Meillä ei aika todellakaan käy pitkäksi. Nautin joka hetkestä täysillä. Jos ylimääräistä aikaa jää, niin voin tehdä vaikka valokuvakirjoja, josta olen innostunut. Yksi tuli jo postista ja toinen on työn alla.

ps. meillä ei muuten ole enää semmoista paikallaan pötköttävää vauvaa. Pietari kiipeilee joka paikkaan aamusta iltaan ja välillä yölläkin, joten enää en pysty juurikaan olemaan koneella hänen valveilla ollessaan.

Nyt on tapahtunut jo kahtena yönä peräkkäin semmoinen ihme, että hän on nukkunut neljän tunnin unijaksot yhtäkyytiä eli ei oo heränny kuin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran yhdeksään kuukauteen. Tuntuu ihmeellisen ylelliseltä. Voi kun tämä ihanuus nyt jatkuisi.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Kauniita vuokia




Ostin joulun alla Naisten messuilta kauniita vanhoja patinoituneita ja helmin koristeltuja vuokia koristeeksi. Nyt löysin kirpparilta täydennyksen "kokoelmaani" Ovat niin kauniita. Eikös olekin?

perjantai 13. helmikuuta 2009

Hyvää ystävänpäivää!



Oikein hyvää ystävänpäivää teille blogini lukijat!

Istuta ystävyyden siemen,
saat leikata onnen kukkakimpun.
L.L. Kaufman

maanantai 9. helmikuuta 2009

Kauneutta kylppärissä




Pesupähkinät vanhassa lasipurkissa ovat mielestäni niin kauniita muuten pyykkiä pursuavassa kylppärissämme.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kuvakokeiluja


Tähän kuvakokeiluun sain idean yhdestä sokeripurkista, jonka näin kaupassa.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Spelttinäkkäriä




Spelttinäkkileipää voi tehdä myös itse. Tosi hyvää!

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Palak paneeria




Olin reissussa Pietarin kanssa. Oli aika rankka reissu, kun Pietari käytännössä valvoi yöt. Kotonakin heräilee monta kertaa yössä, mutta yleensä kuitenkin nukahtaa uudelleen. Nyt niin ei käynyt, vaan valvottu on. Onpa kiva olla kotona taas. Täällä oli odottamassa herkkuruokaani palak paneeria lisukkeineen. Kyllä oli hyvää.

Kuvat eivät ole tämän päiväisestä ateriasta, mutta minua hemmotellaan aina silloin tällöin muulloinkin tosi ihanilla intialaisilla ruuilla.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Vanhakin nyt nuortuu



Jokinaika sitten esittelin blogissa Hilla-koiran. Kyllä meidän Emmikin ansaitsee pääsyn blogiin. Kovasti tuntuu tykkäävän lumesta. Lumessa möyriessä ei tunnu luita kolottavan.